Perjantai. Perjantaina ei tapahtunut mitään, koska yksi toinen ystäväni tuli meidän kanssa juhlimaan, niin emme olleet kahden tämän parhaan ystäväni kanssa. Mutta, en tiedä tuntuuko vain minusta, mutta tanssimme välillä hyvin lähekkäin. Enkä vain minä, vaan nimen omaan ystäväni tuli myös todella lähelle minua ja oikeen veti minut väillä lähelleen. Tunsin kuitenkin tilanteen hyvin kiusalliseksi, koska seurassamme oli toinen hyvä ystävämme ja kaikkea semmoista. Enkä osaa sanoa tunsinko minä tanssin hyvin läheiseksi, vai tanssiiko ystäväni kaikkien ystävien kanssa niin. Myöhemmin baarissa hän tanssi yhden miehen kanssa hyvin hyvin läheisesti, että en sitten teidä. Toisaalta kun meitä oli kolme ja olimme kaikki kavereita, niin minä itse en jotenkin kehdannut tanssia tyttö (puolisen) ystäväni kanssa niin lähekkäin. En kuitenkaan tiedä mitä hän etsii ja mitä hän ajattelee minusta. Ehkä tämä jää mysteeriksi tai selvitettäväksi myöhemmin. Ihan kuin hän jollain tasolla aavistaisi, että olen naisiin päin tai ainakin kokemusta vailla.

Olen myös nähnyt noin kolmena yönä peräkkäin hyvin ns. "seksi unia" naisista. Missä hyväilen naista (jollain tavalla tuttua) ja riisumme vaatteita ja olemme paljaat ihot vastatusten. Enkä tiedä mitä minun pitäisi ajatella näistä unista. Toisaalta syy uniin voi olla se, että tiettyyn aikaan kuukaudesta nään enemmän seksia aiheisia unia, mutta silti en ole ennen nähnyt niitä naisista. Miehistä olen nähnyt joskus parina yönä. Mutta tällä kertaa unet ovat todella rohkeita, intensiivisiä ja olen nähnyt useana yönä niitä peräkkäin ja kyseessä on ollut nainen ei mies.

Ja aikaisemmin, ennen kuin olin edes suudellut miestä en ikinä nähnyt untakaan siitä. Mutta sen jälkeen kun olin, rupesin näkemään uniakin siitä. Kuten myös muista makuuhuoneen puolelle kuuluvista asioista. Olen usein miettinyt, että koska en nää seksistä unta (siis oikein yhdynnästä), se johtuu varmaan siitä, että en ole ikinä tehnyt sitä oikeassakaan elämässä. Unet aina loppuvat siihen kohtaan mihin kokemukseni oikeassa elämässäkin. Mutta näissä unissa missä hyväilin naista, tein aika paljon kaikkea mitä en ole oikeassa elämässä tehnyt naisen kanssa. Ihmetyttää. Joko vedin oman kehoni ja omat kykyni tyydyttää itseäni, jotenkin siihen, että osasin hyväillä toista naista tai sitten tunnen unessa enemmän  itsevarmuutta, ja erillaista osaamista, koska olen naisen kanssa. Ihan kuin unet yrittäisivät kertoa minulle kuka olen.

Ja jos unessa naisen hyväily ja naisen kanssa oleminen tuntui niin hyvältä, milä se mahtaa oikeassa elämässä tuntua?

Eilen ystäväni (tyttö, hän seurustelee pojan kanssa) oli tykönäni yötä, keksittiin tälläinen extempore juttu keskellä viikkoa. Ja koska minulla oli uusi sänky joka on 120cm leveä, päätimme nukkua samassa sängyssä (omat peitot). Ja en tiedä johtuiko minun "haluni" kuukautiskierrostani, vai jostain muusta, mutta minun teki niin mieli suudella ja hyväillä häntä. Hänellä on kerran ollut "tyttö kokemus" parisen vuotta sitten, joten idea minusta ja hänestä ei ollut täysin hylätty. I didnt act on it. En kuitenkaan tehnyt mitään, tai sanonut mitään, enkä halua pilata ystävyyttämme sillä. Olemme parhaat ystävät, mutta en ole hänellekkään puhunut mitään epäilyksistäni, että olisin ehkä lesbo. En ainakaan siinä kohtaa avannut suutani kun nukuimme vierekkäin suurinpiirtein alusvaatteet päällä. Mutta sillä hetkellä olo kyllä hyvin lesbo ja tavallaan pidin siitä. Tuntui siltä, että tiedän mitä haluan ja osaan sen mitä haluan. Eikä minua ällöttänyt idea, kuten miehen kanssa olisi.

Nyt on kuitenkin hyvin hämmentävä fiilis enkä tiedä enää mistään mitään. Juttelin myös eilen skypessä tämän ulkomaa mieheni kanssa ja hän oli niin ihana ja minulle tuli heti ikävä häntä ja elämäämme espanjassa. Kuitenkaan en ole enkä olisi tuntenut hänen vieressään mitään vastaava mitä tunsin viime yönä likka kaverini vieressä. Elämä olisi paljon helpompaa jos minulla olisi sama tunne miehenkin seurassa. Enkä pidä itseni lokeroinnista, mutta jos joku kysyisi, en tiedä mitä vastaisin. Olen bi (en? 1. minulla ei ole kokemusta seksistä miehen kanssa, eikä naisen kanssa. 2. en tiedä kummasta pidän, vai molemmista). Olen hetero (en. 1. En tunne 100% vetoa pelkkiin miehiin. 2. tunnen halua olla naisen kanssa, ainakin kokeillla millaista se olisi. 3. minua ällöttää ajatellakkin seksiä miehen kanssa ja penis ei kiehdo minua yhtään). Olen lesbo (en tiedä. 1. Koska minulla ei ole kokemusta, niin miten voin sanoa jos en olekkaan varma). Ehkä rakastun vain ihmiseen, en sukupuoleen. Mutta harvinaisen vaikeaa se rakkauskin on ilman seksiä, eikö.

Perjantaina ehkä menen saman ystäväni kanssa baariin ja yövymme taas kämpilläni. Saa nähdä mitä siitä seuraa ja kuinka haastavaa minun on pitä näpit irti hänestä --kännissä. Tai mitä kaikkea ryhdyn rupattelemaan seksuaalisuus ongelmistani. Stay tuned.

Aloitin taas katsomaan L-koodia uudelleen. Ajattelin, että saisin mielen pois ikävöimästä espanjaan ja muutenkin. Auttoi se unohtamaan asioita, mutta palautti taas vanhoja ajatuksia siitä miten en tiedä seksuaalisuuttani. Miten en osaa määritellä sitä. Mutta miksi edes pitäisi, tajusin, että ei minun tarvitse määritellä itseäni heteroksi, bi:ksi tai lesboksi. Voin vain olla mitä olen. Rakastun kehen rakastun. Ajattelen asian niin, että ei sukupuolella oli väliä jos oikeasti rakastuu.

Samalla kuitenkin haluaisin tietää mistä pidän ja ehkä joskus voin kategorisoida itseni kuuluvani johonkin. En kuitenkaan vielä osaa sanoa mitä olen, miksi olen. Ei minulla ole kunnolla kokemusta kummastakaan, heterona olemisesta tai lesbona olemisesta. Jotkut ihmiset tietävät mitä ovat ilman kokeiluakin, mutta minä en. Olen sellainen, että minun pitää kokeilla asioita ennen kuin tiedän mitä mieltä olen (useimmissa tapauksissa). Tunnen itseni ja voin sanoa, että kun olen kokenut mitä haluan kokea, niin tiedän. Sitten vain maagisesti tiedän. Ennen sitä en kuitenkaan tiedä ja jos elän loppuelämäni vale 100% heterona, en koskaan saa tietää. En tiedä olenko lesbo, mutta sen tiedän, että en ole 100% miehiinkään päin. En ainakaan tällä hetkellä ole, koska en tiedä millaista on olla naisen kanssa.

Minua pelottaa ajatus siitä, että jos tajuan joskus olevani lesbo, että en uskalla myöntää sitä edes itselleni. Ei sillä, että minua kiinnostaisi niinkään muiden mielipide. Jos se häiritsee yhteiskuntaa, ei kiinnosta minua. Jos se häiritsee ystävieäni, he eivät ole aitoja ystäviä. Jos olisin lesbo, ei minulla olisi ongelmaa asian kanssa, pikemminkin olisin ylpeä. Taiteilija sielu melkein haluaa minun olevan lesbo, koska se aina haluaa minun olevan kaikella mahdollisella tavalla erilainen. Se haluaa, että erotun joukosta ja olen ylpeä siitä ketä olen. Ja varmasti olisinkin, olisin badass lesbo ja kinaisin varmasti vastaan jos joku sanoisi lesboista jotain pahaa (kuten teen nytkin jos joku sanoo). En voi sietää ihmisiä joilla on ongelma homoseksuaalisuuden kanssa!

Kuitenkin, siitä huolimatta, että kantaisin lesbouteni ylpeydellä jos olisin lesbo, siihen pisteeseen pääseminen olisi vaikein osuus. Valitettavasti vanhempani (varsinkin isäni) eivät ole niin avomielisiä kuin heidän lapsensa. Kaikki se mitä pitää käydä läpi ennen kuin voin olla rennosti ulkona ja olla ylpeä, vaatii todella paljon. Minulle se on yksi syy, miksi haluan tällä hetkelläkin kieltää koko ajatuksen siitä, että voisin olla lesbo. Olen liian kiltti vanhemmilleni, että en uskalla uhrata heidän onnellisuuttaan omani yli. Vielä en ainakaan ole siihen valmis.

En ainakaan vielä uskalla sanoa mitään sellaista, koska en ole varma. Ja en ole varma jos en saa kokea sitä. Ja en ole vielä saanut. Ehkä asia olisi helpompi sitten jos ja kun olisin 100% varma, että olen naisiin päin. Mutta nyt en halua uhrata mitään sanomalla, koska en ole varma. Turhaan pelotella vanhempiani. Tällä hetkellä pidän vaan matalaa profiilia ja yritän vältellä puhumasta poikaystävä asiosta. Yritän pikkuhiljaa vihjata, että ei rakkaus katso sukupuolta. Ja en ainakaan ole sellainen ihminen joka viihtyy kaapissa jos ja kun tietäisin olevani lesbo. Kyllä sitten haluan olla ulkona kun olen ulkona ja ylpeä! Onneksi olen vielä nuori ja ehdin kokea kaikenlaista ja vaikka se olisi joskus jotain pähkähullua, sen voi laittaa nuoruuden ja itsensä etsimisen piikkiin.

Why do you come here, when you know I've got troubles enough?
Why do you call me, when you know I can't answer the phone?
And make me lie when I don't want to,
And make someone else some kind of an unknowing fool?
Make me stay when I should not?
If you're so strong then resolve the weakness in me.
Why do you come here, and pretend to be just passing by?
I need to see you - I need to hold you - tightly.

Olen saanut pääni sisälle enemmän sotkua vuoden sisällä kuin olisin koskaan kuvitellut. En edes tiedä mistä aloittaisin kertomana mitä viimeisen kuukauden aika on tapahtunut. Koulussa viimeisiä projekteja viedään ja olen pitänyt elämäni kiireisenä. Viikonloppuisin haahuillut epätoivoisesti ihastukseni perässä, joka on ollut harvinaisen tyhmää, mutta en ole osannut päästää irti. Onneksi pääsin viikon matkalle espanjaan, jossa minulla oli ystäviä, paikkaan jossa tunsin kuuluvani johonkin ja paikkaan jossa ulkomaan mysteeri rakkauteni vielä asui.

En edes matkan aluksi tiennyt mitä odotin tapahtuvan, mutta asiat sujuivat kuin automaattisesti. Ihan kuin en olisi koskaan edes lähtenyt ja jo ensimmäinen yö hänen kainalossaan tuntui kotoisalta. Enkä kertaakaan viikon aikana haaskannut aikaa ihastukseni miettimiseen. Aamut menivät yhdessä suihkussa ja illat suukotessa. Mutta valitettavasti kaikki maailman voimat estivät meitä harrastamasta seksiä, en nyt aio selostaa mitä syyt olivat. Joka tapauksessa olen vieläkin neitsyt ja vaikka vähän kaikkea teimmekin se tuntui samalla ihanalta, kotoisalta ja juuri siltä mitä halusin, samalla se tuntui oudolta ja ei viehättävältä ajatukselta. Haluan harrastaa seksiä, mutta en halua. En osaa selittää.

En ole loman jälkeen ajatellut kuin häntä, enkä yhtään ihastustani. Voisiko tuo pieni lyhyt matka, unelma tuodat minut takaisin maan pinnalle ja saiko se minut unohtamaan ihastukseni. Haluan ainakin vielä uskoa niin, en ole nähnyt ihastustani matkan jälkeen. Pelkään, että kun näämme kaikki tunteet palaavat.

Tällä hetkellä vaivun uudessa isommassa sängyssäni yksinäisyyteen, yritän nukahtaa musiikin hiljaiseen melodiaan ja lainehtia takaisin espanjaan. Voisi jopa sanoa, että ensimmäisen aidon rakkauteni kainaloon. Mietimme jopa kaukosuhdetta, ulkomaalle muuttamista ja vaikka mitä. Miten olisimmekaan täydellinen pari. En voi kuitenkaan ajatella niin, koska en voi muuttaa ulkomaille, en ainakaan tällä hetkellä. Kirjoitin tulevaisuuteni liian nuorena, ja nyt olen liian peloissani kertoakseni totuutta. Ihmettä toivoen voin vain unelmissani asua miehen kanssa, josta todella pidän ja jonka kanssa haluan olla yhdessä.

Ja uskokaa vaan, kaiken tämän lisäksi päässäni on ollut tilaa koko ajan miettiä, että olenko sittenkin lesbo. Se, että olen ihastunut tai pidän miehestä, ei tarkoita, että loppujen lopuksi pystyisin siihen. Ainakaan seksiin. En vieläkään löydä mitään seksuaalista vetoa miehiin, en edes siihen kenestä oikeasti pidin ja tunsin muuten itseni turvalliseksi. Ehkä pienen hetken, joskus kun vaikka suutelen (vielä vaatteet päällä), mutta heti kun se hetki on ohi ei mitään. Ei vaikka kuinka yritän keskittyä hetkeen. Päähäni tulvii koko ajan kysymyksi, mikä minussa on vikana? Miksi pidän ideasta olla miehen kanssa parisuhteessa, mutta en harrastaa seksiä? Pelkäänkö vain ensimmäistä kertaa NIIN paljon, että yritän vältellä kaikkea siihen liittyvää tai johtavaa? Siksikö en osaa nauttia mistään muustakaan sängyssä? Miksi ja mikä minussa on vikana? Vai enkö vain ole löytänyt oikeaa ihmistä? Oikeaa hetkeä? Oikeaa paikkaa?

En tiedä mitä haluan, mutta tiedän mitä en halua. Ainakin melkein.

Kaikilla naisilla on varmasti ollut hetkiä elämässä, kun eivät ole olleet tyytyväisiä omaan itseenä, omaan vartaloonsa. Ja kaikilla tulee tulevaisuudessakin olemaan noita hetkiä. Tämän illan aiheeni ei juurikaan liity seksuaalisuuteeni, mutta oman vartaloni ja muotojeni tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Kysymys, jota olemme kaikki miettineet jo kauan on tässä: miksi naisilla on jatkuja tarve löytää itsestään jotakin ei-hyvää?

Itse olen normaali pituinen ja normaali painoinen ikäisekseni, mutta kuitenkin aina tuntenut olevnai liian iso. En tiedä lähtikö haluni laihduttaa siitä, että äiti on aina jankannut omasta koostaan vai siitä, että koulussa kaikki ihannoivat hoikkia tyttöjä. Koulusta kotiin päästyäni yritin olla syömättä mitään ylimääräistä ja vaivuin aina masennukseen jos epäonnistuin tavoitteisani. Painoni ei laskenut, itsevarmuuteni ei noussut. Olin kahdeksannella luokalla kun aloitin miettimään olenko liian lihava, tai en edes meittinyt, kun vaan totesin, että olen. Olin iässä, jossa normaalistikkin naiset alkavat saada naisellisia muotoja ja tietenkin myös isommat reidet kuuluivat kuvaan.

Minulla kulkee vahvasti geeneissä "päärynämuotoinen" vartalo ja siksi minulla tulee olemaan aina vähän isommat reidet ja isompi takapuoli, vaikka laihtuisin monta kiloa, vartaloni on tietyn muotoinen. Tiedostin tämän jo ylä-asteella ja halusin välttää tulevaisuuden minäni epätoivoisella laihduttamisella. Kuluttin kaksi vuotta pelkästään ylä-asteella painoni miettimiseen. Mietin aina, että jos olisin silloin ensimmäisellä kerralla onnistunut, en olisi enää näin iso. Ja aina kun epäonnistuin, mietin, että jos olisin sillä edellisellä kerralla onnistunut olisin nyt paljon hoikempi. Pelkkä tahdon voima ei kuitenkaan riittänyt ja sorruin aina syömään jotakin karkkia tai vastaavaa. Sitten vajosin pohjemmalle kuin koskaan. Valmistuin peruskoulusta ja muutin "omilleni" (vanhan mummon tykö, koska äitini ei uskaltanut päästä minua heti yksin asumaan uuteen kaupunkiin). Elämäni tämän ihmisen kanssa oli helvettiä. Emme tulleet toimeen mitenkään ja piilouduin ainoaan paikkaan minne voisin, pieneen huoneeseeni. Kun tulin koulusta menin suoraan huoneeseeni ja istuin siellä. En harrastanut enää liikuntaa, en käynyt juurikaan ulkona. Kauppa oli lähellä, suklaa oli lähellä. Söin suruuni. Aina kun minulla oli surullinen olo (mikä oli lähes päivittäin) yritin syömällä lohduttaa pahaa oloani ja tunteitani. En syönyt vatsan nälkään, söin suun nälkään.

Tunsin itseni lihavammaksi kuin koskaan ja lihosin entisestään. Minulle tuli paha mieli aina kun ajattelin omaa kehoani ja sen seurauksena söin, mistä minulle tuli entistä surkeampi olo. Olin kuitenkin ihan normaali painoinen, itse en vain halunnut myöntää itselleni olevani riittävä sellaisena kuin olen. Onneksi minun ei tarvinnut asua kyseisen henkilön luona kuin ensimmäinen lukuvuoteni.

Kun muutin omaan asuntooni, se oli yksi ihanimmista tunteista. En vieläkään kuitenkaan tykännyt asua kaupungissa ja pois kotoa, mutta olin onnellinen kun ei tarvinnut asua samassa asunnossa eläkeläisen kanssa. Minulla oli oma keittiö, oma vessa ja sain tehdä omia juttuja missä halusin ja milloin halusin. Ongelmaksi tuli kuitenkin koti-ikävä ja yksinäisyyden tunne, jota yritin korvata syömällä herkkuja. Aina kun katsoin peiliin tuntui hirveältä. Aikuistuin koko ajan ja pikkuhiljaa lakkasin välittämästä mitä suuhuni laitoin, ajattelin, että ei se maailmaa kaada. Kävin enemmän ulkona, sain enemmän ystäviä, tapailin miehiä ja harrastin jopa hetken sählyä.

Nyt siitä kun "aloitin" tämän kaiken hulluuden ja pakkomieltään painoni kanssa on kulunut kohta viisi vuotta. Olen vihdoin saavuttanut tasapainon. Voin ensimmäistä kertaa sanoa, että minä olen kaunis. Minulla on juuri sopiva vartalo. Olen tyytyväinen itseeni. Minä --olen onnellinen. Olen oppinut, että ei paino kerro sitä kuka olet. Kun menin pitkälle matkallenikin Espanjaan, päätin jo ennen kuin lähden, että ihan sama mitä painan kun tulen takaisin, koska tiesin, että haluan maistaa ja nauttia ruuasta matkalla. En punninnut itseäni kertaakaan kahden kuukauden aikana. Sanoin aina vaan, että olen varmastikkin lihonnut, mutta ei se mitään! Kuvitekaa, minä sanomassa että on ok jos lihoan! Minulle oli tärkeämpää nauttia hyvästä seurasta, hyvästä ruuasta ja olla onnellinen. Mitä väliä sillä oli jos lihoin pari kiloa lisää, mutta olin onnellinen.

Tultuani takaisin suomeen, vaaka näytti, että olin lihonnut kolme kiloa lisää ja ne kilot ovat myös jääneet. Mutta voin hyvin mielin ja muistoin sanoa, että joka gramma oli sen arvoista. Nyt kun katson peilistä niin ajattelen, mitä minäkin olen haaskannut kaikki nämä vuodet miettien omaa kokoani? Miksi en ole voinut vaan nauttia elämästä ja ruuasta? Onneksi olen nyt sellainen kuin olen. Onneksi olen oppinut arvostamaan omaa vartaloani ja saanut itsevarmuutta. Toki minulla on päiviä kun vieläkin katson peilistä ja ajattelen, että voisi vähän kuntoilla, ja että ompa iso takapuoli. Mutta sitten mietin aina, että kuka siitä välittää. Tuleevaisuudessa tulevani kumppani?ko Tuskin se sitten on oikeaa rakkautta jos painoni on ongelma.

Mitä yritän sanoa on se, että osaisipa kaikki rakastaa omaa vartaloaan sellaisena kuin se on. Nykyään ihannoidaan ihan vääränlaista vartaloa ja nuoret lapsetkin saavat vaikutteita televisiosta ja lehdistä. Ja kaikki äidit maailmalla, yrittäkää välttää puhumasta omista liika kiloistanne lasten kuullen, koska  sillä voi oikeasti olla merkitystä kuinka lapset katsovat omaa kehoaan. Elämässä on niin paljon muutakin kuin omat liika kilot. Itse olen tullut siihen päätökseen, kun kerran täällä vaan eletään, niin otetaan siitä kaikki irti. Jos haluan syödä sen herkullisen pullan niin syön sen, ei kukaan sitä enää haudassa kaipaa.

Olen tuhlannut täysin normaalipainoisesta elämästäni viisi vuotta pohtien, että olen liian lihava. En ole koskaan ollut lihava, en ole nytkään ja tulevaisuudesta ei tiedä vielä kukaan. Mutta minä haluan elää päivä kerrallaan ja miettiä tärkeämpiäkin asioita elämässäni kuin kilot. Olen kuitenkin vain166cm pitkä ja painan 54kg ja olen ylpeä omasta vartalostani! Haluan nauttia elämästä kun sitä vielä on jäljellä, laihana tai lihavana. Ekä kenenkään tarvitse olla laihan kokoinen, riittää kun olet itsesi kokoinen.

Fiilikseen sopiva biisi.

Aika rientää ja koulussa on kiirettä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut kaappi rintamalla. Minun piti mennä Turkuun Klubille setan järjestämään Club O´gay - vimonpi perjantai - iltaan, mutta en saanut seuraa, niin jätin menemättä (olipa huono tekosyy...). No ehkä menen seuraaviin bileisiin, onhan tässä koko elämä aikaa selvittää kuka olen ja mistä pidän ja mitä haluan.

Muuten henkilökohtainen elämäni on koko ajan menossa parempaan suuntaan. Yksityiskohdat jääköön sikseen, mutta kerrankin elämässäni pitkään aikaan tunnun kasvattavani omaa itsevarmuuttani takaisin. Onneksi ihmiset ja asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Vaikka toisen ystävän on menettänyt on saanut toisen paremman tilalle. Vaikka menetin parhaan ystäväni, olen saanut jotain ainutlaatuista tilalle. Olen saanut sen, mistä ylä-asteella unelmoin. Olen saanut elämän, joita näkee elokuvissa. Voin pitkästä aikaa sanoa, että tunnen itseni onnellisemmaksi.

Pieni asia, yksi tunti, yksi päivä voi muuttaa sen ketä olemme ja kenen kanssa olemme ystäviä. Yksi asia voi johtaa toiseen, joskus huonoon ja joskus hyvään asiaan. Kohta on vuosi takana kun elämäni muuttui yhden päivän, yhden henkilön vuoksi ja olen siitä kiitollinen. Elämä voi tosiaan yllättää välillä. Ihmiset voivat yllättää. Minun tapauksessani monen vuoden "tuntematon" ihminen muuttui parhaaksi ystäväkseni. Onneksi olin hetkellä jona minusta tuntui niin pelottavalta, että olisin voinut pyörtyä olla rohkea. Onneksi olen itsekkin muuttunut ja osain yllättää itsenikin. Uskalsin kohdata itseni ja pelkoni ja mitä siitä sain --sain onnellisuuden mikä minulla on, sain elämänkokemuksen ja selätin menetetyn elämäni. Käänsin vihdoinkin puhtaan(kumitetun) sivun elämässäni ja kappale on vasta alkanut.

Keskustelupalstojen lukua, klubien etsintää, L-koodin katselua (kaudet 1-6), lesbo kirjallisuuden lukua, kuvien etsimistä ja musiikin kuuntelua. Lesbous elämän etsintää netistä ja elämästä. Harmi vaan, että tämä ei vieläkään ole auttanut minua löytämään omaa seksuaalisuuttani, tai ehkä edes vähäsen alitajunassani.

Tässä kuitenkin youtuben syövereistä löytynyttä musiikkia. Seuraavassa postauksessa vähän kuvamaailmaa.

Olen katsonut L-koodia viidenteen tuotantokauteen asti. Sarja on tuonut minulle paljon uusia näkökulmia lesbouteen, kaapista ulos tulemiseen, elämiseen, rakkauteen, seksiin. Olen saanut vähän enemmän rohkeutta ja haluaisin enemmän ja enemmän kokea millaista olisi olla naisen kanssa. Kumpa vielä joskus saisin kokea tämän asian ja samalla selvittää itselleni kuka olen. Tai edes vähän auttaa miettimään elämääni ja pääsemään eteen päin.

Myös kirja Same sex in the city saapui postissa jokusen aika sitten ja olen lukenut sitä noin puoleen väliin saakka. Kirja on ollut ihan mielenkiintoinen. Olisin ehkä kaivannut enemmän kirjoittajien mielipiteitä ja faktoja asioista. Enemmän "nippeliteitoa" lesboudesta. Myös apua ja vinkkejä olisi ollut kiva lukea. Kirja on pullollaan koottuja kokemuksia eri naisilta ja eri osa-alueista. En sano, että ne olisivat huonoja, päin vastoin! Odotin kirjalta vain vähän muuta, enemmän kuin tarinoita.

Ajatukset siitä, miten kovasti haluaisin olla naisen kanssa piinaavat minua. Kuin se olisi jotakin mitä kaikki muut saavat, mistä itse jään paitsi, enkä edes tiedä miten mahtavasta asiasta jään paitsi. Mutta siltikin minun sisälläni kummittelee pienen pieni rakkaus yhtä miestä kohtaan... mies joka olisi täydellinen mies jos ja kun "päätän" haluta olla miehen kanssa, mies joka ymmärtää minua, kenelle voin puhua, ketä kuuntelee, kenen seurassa saan olla oma itseni ja tunnen oloni kotoisaksi. Mies joka olisi täydellinen... mies --jota en voi saada itselleni --mies joka on varattu toiselle. Meillä on ollut hetkemme ennen ja jälkeen hänen seurustelunsa, ja joka kerta kaivan itselleni syvempää kuoppaa omaan sydämeeni. Tiedän, että pidän turhia toiveita yllä ja minun pitäisi osata luopua niistä, mutta en pysty.

En teidä kumpaa haluan enemmän, kummasta haaveilen saada tämä mies itselleni vai tavata joku nainen ja kokea se mitä olen jo kauan halunnut kokea. Haluaisinko turvallisen ja kotoisan takaisin vai janoanko jotain uutta ja ensikertaista? Osaanko luopua pitkään, jo noin vuoden kestäneestä toivosta voittaa tämä kyseinen henkilö itselleni? Vai osaanko unohtaa tuon ja aloittaa taas alusta, kertoa koko elämäni jollekkin täysin tuntemattomalle?

Ongelmani on, että jos haluan miehen haluan juuri hänet, en ketään muuta. Minua ei edes kiinnosta muut miehet yhtään tällä hetkellä. Tai sitten jos haluan tavata jonkun toisen, uuden ihmisen, haluaisin hänen olevan nainen. Tämä tilanne ajaa minut oman henkisen kestämiseni äärirajoille. Ja kaiken tämän ohella on miljoonia muita asioita samaan aikaan.

Toivin, että kesä tulisi nopeasti, elämä muuttuisi helpommaksi, päivät pidemmiksi ja minä paremmaksi. Toivon, että joko saan tämän kyseisen miehen tai pääsen hänestä yli. Toivon, että vastaan tulisi joku ihana nais henkilö ja saisi minut unohtamaan kokonaan kyseisen miehen. Toivon, että sydämeni kipu katoaisi ja mieli järkiintyisi.